Uskontojen yhteistyö Suomessa - USKOT-foorumi ry
Religionernas samarbete i Finland - RESA-forumet rf

Elokuvaesitys Engelissä itsenäisyyspäivänä


USKOT-foorumi järjestää itsenäisyyspäivänä 6.12. kello 13.30 kaikille avoimen elokuvaesityksen Helsingin Kino Engelissä (Sofiankatu 4). Esitettävä elokuva on puolalais-tanskalainen draamaelokuva Ida.

Vuonna 2013 valmistunut Pawel Pawlikowskin ohjaama Ida sijoittuu 60-luvun Puolaan. Elokuva kertoo 18-vuotiaasta katoliseksi nunnaksi aikovasta Annasta (Agata Trzebuchowska), joka saa tietää juutalaisista sukujuuristaan ja vanhempiensa murhasta holokaustissa. 

Ida on palkittu lukuisilla kansainvälisillä palkinnoilla. Lue arvioita elokuvasta vaikkapa .

Elokuvan jälkeen on mahdollista osallistua elokuvasalissa pidettävään lyhyeen keskustelutilaisuuteen elokuvan teemoista. Keskustelutilaisuuden aluksi puheenvuoron pitävät Puolan kulttuuriin ja kirjallisuuteen perehtynyt toimittaja ja kääntäjä Tapani Kärkkäinen sekä katolisen teologian tutkija Petra Kuivala Helsingin yliopistosta.

Tilaisuus on maksuton, mutta ilmoitathan osallistumisestasi .

Tervetuloa!