Uskontojen yhteistyö Suomessa - USKOT-foorumi ry
Religionernas samarbete i Finland - RESA-forumet rf

Piispa Kaarlo Kallialan Yhteisymmärrysviikon avajaispuhe

Suomi on nykyisellään monikulttuurinen maa. Monikulttuurisuus, joka ei olisi myös moniuskontoisuutta, on mahdottomuus: uskonto on elämänmuoto ja kulttuuri-identiteetti, jota harjoitetaan yhteisöllisesti ja julkisesti. Näin totesi USKOT-foorumin varapuheenjohtaja, piispa Kaarlo Kalliala avatessaan Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon 1.2.2016 Balderin salissa Helsingissä. Lue avajaispuhe tästä.

 

Suomen Kuvalehti julkaisi toissa viikolla kansijuttunaan laajan artikkelin, joka käsitteli sunnalaisen ja shiialaisen islamin välistä jännitettä ja väkivaltaa. Kirjoitus edusti – varsin perustellusti ja monin esimerkein – kantaa, jonka mukaan kysymys ei ole uskonnollisista käsityksistä. On itse asiassa tavattoman harvinaista, että uskontojen välinen tai sisäinen tulkintaerimielisyys sinänsä olisi se tekijä, joka nostattaisi ihmiset toisiaan vastaan.

 

Uskonnolla perusteltua väkivaltaa tuottavat nopeat – tai pikemminkin liian-nopeat – ja syvälle käyvät yhteiskunnan muutokset. Olennaista on huomata, että se, mikä aiheuttaa, on muutos ja se, mikä liittyy, on uskonto eikä päinvastoin. Tällä hetkellä niin Suomi, Eurooppa, Lähi-itä kuin maailma laajemminkin on kuohuvammassa tilassa kuin aikoihin. On vallan mahdollista, että elämme keskellä sellaista murrosta, jota myöhemmin tullaan luonnehtimaan jonkinlaiseksi käännekohdaksi. Joka tapauksessa me kohtaamme syvälle ulottuvia kulttuurisia muutoksia.

 

Kun uskonto on syvällä ihmisen identiteetissä, kun se on kokonainen elämänmuoto ja kun sitä harjoitetaan julkisesti ja yhteisöllisesti, se on myös kulttuurisen yhteenkuuluvuuden peruste. Yhteiskuntarauhan kannalta on riskialtista, jos mihin tahansa ryhmään – uskonnolliseen tai muuhun – kuuluva kokee, ettei hänellä identiteettinsä vuoksi ole samoja oikeuksia ja yhtä hyviä elämisen mahdollisuuksia kuin muilla. Tällaisia kokemuksia syntyy silloin kuin maailma muuttuu: kun talous taantuu, kun ympäristö lakkaa olemasta elinkelpoinen, kun varallisuutta, voimavaroja tai valtaa jaetaan yhteiskunnassa tai koko maailmassa uudelleen.

 

Suomi on nykyisellään monikulttuurinen maa. Monikulttuurisuus, joka ei olisi myös moniuskontoisuutta, on mahdottomuus: uskonto on elämänmuoto ja kulttuuri-identiteetti, jota harjoitetaan yhteisöllisesti ja julkisesti. Monikulttuurisuus ei ole peruste sille, että uskonnot eivät näkyisi ja kuuluisi julkisuudessa eikä varsinkaan sille, että niihin liittyvää tapa- ja juhlakulttuuria yritettäisiin painaa piiloon. Uskonnoton tai uskonnot yksityisen piiriin tunkeva yhtenäiskulttuuri on monikulttuurisuuden vastakohta.

 

Uskontojen kanssakäymisen laita puolestaan on toisin. Oma kokemuksemme osoittaa, että uskonnoille ei ole ongelma antaa toisilleen tilaa ja olla vieraanvaraisia. Hyvä esimerkki on vaikkapa kirkkososiologian dosentti Tapio Lampisen facebook-päivitys: ”Olen ollut Soka Gakkain vieraana, olen käynyt läpi rituaalin hindutemppelissä (maitoa en juonut), olen vieraillut shinto-, buddha- ja hindutemppeleissä, synagogissa, moskeijoissa ja mormonitemppelissä, eri uskontojen hautausmailla, zoroastrienkin. En ole loukkaantunut, en ole kokenut tilanteita epämiellyttävinä. Uskoani ne eivät ole horjuttaneet, maailmankuvaani kylläkin avartaneet.”

 

Moniuskontoisuuteen kuuluu toisen kunnioittaminen, koska haluaisi omaakin uskontoaan kunnioitettavan juuri sellaisenaan; moniuskontoisuuden ytimessä on kultainen sääntö, joka ei sulje pois myöskään uskonnottomia vakaumuksia.

 

Tämän yhteisymmärrysviikon aloittavan tilaisuuden järjestänyt USKOT-foorumi on yksi keskeisistä toimijoista, joka tekee silminnähtäväksi, miten uskonnot Suomessa rakentavat yhteistä elämää ja edistävät yhteiskuntarauhaa. Tämä näkyväksi tekeminen on erityisen olennaista juuri tällaisena aikana, jolloin uskontoja yritetään käyttää väkivallan oikeuttamiseen ja jolloin myös uskonnonvastaisuudelle haetaan perusteluja uskontojen oletetusta väkivaltaisuudesta.

 

Viikon teemana ovat yhteiset arvomme. Yhteistä on enemmän ja laajemmalti kuin ensituntumalta saattaisi ajatella. Euroopan uskontojohtajien neuvosto painotti Moskovan julistuksessaan vuonna 2011 uskonnollisten arvojen ja ihmisoikeusajattelun yhteyttä: ”Käsityksemme ihmisoikeuksista perustuu ymmärrykseemme ihmisarvosta. Siihen sisältyvät monet uskonnolliset ydinarvomme. Siksi katsomme, että ihmisoikeudet eivät ole uusi arvojärjestelmä, vaan pikemminkin joidenkin perinteisten moraaliarvojen valtioita sitova muodollinen ilmaus, jota erilaiset uskonnolliset ja perinteiset arvojärjestelmät tukevat.”

 

Uskonnot voivat yhdessä auttaa nykyaikaista yhteiskuntaa selviämään uskonnollisesta uusavuttomuudestaan. Uskontojen puolelta ei kyseenalaisteta sitä länsimaisten demokratioiden perinnettä, ettei julkista valtaa käytettäessä tule käyttää uskonnollisia perusteita. Julkinen valta on kuitenkin eri asia kuin julkinen tila. Siinä kuin julkinen valta on uskontunnustusta vailla, yhteiskunnassa ja yhteiselämässä uskontoja riittää. Edellisellä ei ole uskontoa, jälkimmäinen on moniuskontoinen. Meidänkään yhteiskunnassamme ei ole tähdellistä tuumia, kuinka painaa uskonnonharjoitusta piiloon, vaan kuinka eri uskonnot ja kulttuurit eläisivät rauhassa ja kuinka niihin kuuluville ihmisille tehtäisiin oikeutta. Tämän tehtävän uskonnot ovat ottaneet vastaan.

 

Tämän vuoden Interfaith Harmony Week tekee tänään näkyväksi, kuinka Suomessa on jo pitkään eletty hyvässä uskontorauhassa. Suomen juutalaisilla ja tataareilla on kerrottavanaan menestystarina siitä, miten aikoinaan paljon ”luteronormatiivisempaan” maahan yhtä kaikki oli mahdollista juurtua omaa uskontoaan, identiteettiään tai jopa kieltään menettämättä.

 

Integroituminen ei silloinkaan edellyttänyt assimiloitumista, liittyminen ei vaatinut sulautumista.

 

Suomen vanhojen uskonnollisten vähemmistöjen kokemusta kannattaa kuunnella erityisen tarkasti juuri nyt. Kuten myös tuoreemmat tarinat kertovat, se monikulttuurinen ja moniuskontoinen yhteenkuuluvuus, joka on ollut mahdollista ennenkin, voi olla mahdollista myös tänään ja huomenna. 



Kristilliset
Juutalaiset
Muslimit
Kansalliset juhlapäivät